Linja-auton viileä ilmastointi
ja utuisuus ikkunan takana.
Matkalla vain jonnekkin.
Ikuisena lapsena ikuisella matkalla,
joka jatkuu ja jatkuu vain.
Ehkä joskus löydän perille? Kotiin.
Kuulokkeissa kuuluu musiikkia
jossa joku laulaa ehdottomasta rakkaudesta.
Onko ehdoton rakkaus sitä että päästää irti vaikka rakastaisikin?
Lähimmäisen hyvinvoinnin laittamista omansa edelle.
Tai sitä että rakastan, vaikkei aina olisi voimia pitää kiinni?
Tai sitä että pysyn vieressä, vaikka sitä ei minulta vaadittaisikaan.
Onko ehdoton rakkaus tunne vai päätös?
Sieluni sykkii kysymyksistä.
Olen silti kiitollinen etten omista kaikkea tietoa,
vaan että saan kulkea, tutkia, erehtyä ja löytää.
Ja vaikka olen aina matkalla jonnekkin,
on minulla silti niin monessa paikassa hyvä olla.
Kun katson menneisyyteen huomaan paikkoja joissa minua ei nähty.
Paikkoja joihin en kuulunut. Tilanteita joissa ahdistus täytti ajatukseni.
Nyt tilanne on kuitenkin toinen.
Elämääni tulleet sielultaan kauniit ihmiset herättävät uskoni rakkauteen.
Saan uskoa siihen ihmiseen joka pohjimmiltani olen.
Ottaa pieniä askeleita päivä päivältä löytääkseni tasapainon elämääni.
Eikä minun tarvitse pelätä elämän joskus kovilta tuntuvia oppitunteja.
Ne vain auttavat minua ymmärtämään itseäni ja toisia paremmin.
Ne opettavat minua itkemään itkevien kanssa ja nauramaan nauravien luona.
Oli se sitten ystävän rakkautta, romanttista rakkautta
tai ehdotonta rakkautta ilman mitään odotuksia..
Niin rakkaus on kaikissa muodoissaan aina varmin tie kotiin.
Rakkautta pohtien - Iida
(kuva we heart it)
