Joskus pysähdyn katsomaan ympärilleni
ja huomaan vuosien kuluneen ohitseni.
Tajuan seisoneeni paikallani pitkään
liikkumatta, aivankuin peläten jotain.
Jotain, joka ei ehkä koskaan tapahdu.
Miksi se on silti hallinnut minua niin pitkään
Se tunne: pelko.
Pelko on tärisevät kädet ja tunne,
joka yltyy niin voimakkaaksi ettet tunne muuta.
Pelko on menneisyyden ja oletusten sekoittumista toisiinsa.
Pelko on sisäänpäin vieriviä kyyneleitä
jotka tuntuvat sähkövirtana kurkusta vatsanpohjaan.
Se on saanut jalkani pysähtymään paikalleen ja
suuni vaikenemaan asioista.
Silmäni katsomaan vain maata ja minut pakenemaan
kaikkea mitä kohti haluan kulkea.
Se on saanut sosiaalisuuteni sullottua pieneen rasiaan
ja luovuuteni ahdistettua nurkkaan.
Vaikeneminen on kasannut muuria eteeni
suojakilveksi itseäni vastaan.
Kuitenkin kun saan sanottua ensimmäisen sanan,
puhuminen helpottuu.
Silmät aukenevat näkemään selkeämmin.
Pelkojen ja ahdistuksen vastustaminen kannustaa
luvuutta ja sosiaalisuutta raottamaan sieluni ovea.
En minä kuulu pimeään.
Ei luovuuteni ole tarkoitettu piilotettavaksi nurkkaan.
Minulla on lupa ottaa vastaan onnellisuus,
joka kolkuttelee ovellani.
Miksi pelätä asioita, jotka tapahtuivat joskus?
Ne ovat menneisyyttä ja minä elän nyt.
Minun ei tarvitse antaa menneisyyden ohjata elämääni.
Pelko ei tee puolestani valintoja.
Se ei estä minua hymyilemästä vastaantulijoille.
Pelko ei pakota minua poistumaan huoneesta
jossa oikeasti haluan olla.
Ei enään, ei ainakaan niin usein kuin ennen.
Pelko tulevaisuudesta yrittää viedä iloni tämän hetkisestä onnesta,
mutten suostu kuuntelemaan pelon kuiskeita enään.
Pelko on valhe, joka pakenee totuutta.
Enkä minä halua alistua enään valheiden pyöritykseen.
"Ole rohkea ja luja, Älä pelkää, äläkä lannistu."
On sanat jotka soivat sydämessäni kauniina melodiana.
Tiedän etten ole yksin.
Ja vaikka pelko syöksähtäisikin ajatuksiini
taas jonakin päivänä suhisevana sadekuurona,
Luotan siihen ettei sade muutu tulvaksi.
Eikä pelko voi hukuttaa minua lopullisesti.
Monta hyväksyvää katsetta, enkeleitä ystävien muodossa
ja monia syvällisiä keskusteluita. Satunnaiset hetket vain itseni
seurassa tutustuen omiin rajoihini. Ja yksi päätös
tuhannesta: En enään pelkää, minä luotan.
Luotan tähän hetkeen.
Luotan jälleen rakkauteen ja aitouteen.
Luotan siihen, että hyviäkin ihmisiä on jäljellä.
Luotan myös, että elämä kannattelee minua pinnalla,
vaikka joskus unohtaisin miten uidaan.
Ja mikä parasta: Luotan siihen, että rakkaus ja totuus
voittaa jokaisen pelon ja jokaisen valheen.
Avaathan sinäkin ovesi onnellisuudelle,
joka koputtaa ovellasi juuri nyt?
Rakkaudella - Iida
