Usein kirjoitan blogiini eheytymisestä ja arjen kauneudesta.
Blogini sivussa kuitenkin lukee myös että blogini sisältää ajatuksia henkisistä kivuista.
Enhän tosin määritä lausetta sen tarkemmin.
Tarkoitanko omia kipujani vai kipuja yleisesti?
Mutta jos on eheytynyt, on varmasti täytynyt myös mennä rikki.
Ehkä olen hipaissut kipujeni lähteitä joissakin teksteissä.
Toisinaan lammen tyynipinta on saanut pieniä väreitä.
Mutten koskaan ole uskaltanut antaa toisten sukeltaa syvemmälle,
sinne pohjamutiin hautautuneeseen liejuun, joka lepää veden painon alla.
Mietin myös, onko kipujeni syillä niinkään väliä muille?
Itsehän niiden kanssa vain painin.
Osa minusta haluaisi antaa muille vain sen kauniin puolen,
tämän hetken ja sen kuinka nyt menee paremmin.
Olisiko se kuitenkin tekopyhää?
Maalaus ilman kontrasteja.
Osa minusta haluaa vain oksentaa sen kaiken sanavyörynä ulos.
Räjäyttää sen ilotulitusten lailla pimenevien iltojen tummalle tähtitaivaalle.
Olisiko se kuitenkin huomionkipeyttä?
Maalaus liian kirkkailla väreillä.
Kuinka löytää tasapaino?
Olla vain rehellinen.
Ehkä alan luonnostelemaan puhelimeeni niitä elämäni palasia
joista voisin kirjoittaa.
Miksi peittää jotain, mistä jo on selvinnyt?
Jos avoimuus voisi auttaa jotakuta luottamaan huomiseen
eikö se silloin ole vastuuni?
Rohkeutta keräten, Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti