Miksi tunnen häpeää
jos toinen saa tietää rikkinäisyydestäni
Miksi on vaikea tunnustaa
että toisinaan sisimpään sattuu.
Kuinkahan moni ympärilläni peittää paniikin
niinkuin minäkin?
Kamppailee yksin sateisia päiviä vastaan.
Olisi kai vaikeaa selittää
ettei tässä hetkessä ole hätää
vaikka tärisen, annan kyyneleiden tulla.
Kuinka kertoa, että ne ovat eilisen askeleita.
Tunteita, joita ei ole osannut, tahtonut,
pystynyt käsittelemään ennen
ja että on hyvä kun ne vihdoin tulvivat pois.
Joskus kuohuten kuin meri
Joskus solisten kuin kevätpuro
Aurinkoisinakin päivinä syntyy varjoja
ja se on meille luonnollista, luontevaa.
Voisimmeko myös nähdä luontevana,
että varjot kuuluvat jokaiseen ihmiseen
köyhään ja rikkaaseen
itkevään ja nauravaan
hiljaiseen ja huutavaan
vihaavaan ja rakastavaan
Sinuun ja minuun.
Ei varjo puun alla pilaa kaunista päivää
vaan virvoittaa meitä kuumuuden keskellä.
Ei varjostus tuhri maalarin kädenjälkeä
vaan saa kuvan heräämään eloon, irti paperista.
Varjot korostavat valon merkitystä
saavat meidät liikuttumaan kauneudesta.
Vaikka tunteet heittelisivät,
vaikka heikkous hävettäisi,
vaikka en aina ymmärtäisi pimeän tarkoitusta
niin yksi on tosi:
Pimeys ei ole saanut valoa valtaansa.
-Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti